keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Talvisia kuvia

Taas istuun tietotekniikka tunnilla. Olen saanut jo työni tehtyä, joten minulla ei ole mitään tekemistä, joten miksipäs en kirjoittaisi taas kuulumisia tänne.

Tiistaina meillä oli vielä valkea maa. Nyt kaikki lumi onkin sulanut pois, mutta välttääkseeni kokeisiin lukemista päätin napata ponin ja kameran mukaan. Sain tosin vain yhdestä hevosesta talvisia  kuvia. Tarkoitukseni oli kuvata seuraavana päivänä muita hevosia, mutta tietenkin kaikki lumi oli sulanut pois :(


Nauttikaapa näistä Fjolleri kuvista :D









Olisiko teillä postaus ideoita?

torstai 19. marraskuuta 2015

ECP CRB Show jumping

11.10.2015 Eclipsen ja Caribian kisat.

Tämä postaus tulee nyt todella myöhässä. Ja on todella lyhyt. Pahoittelut siitä :)

Kisat oli jälleen kerran upeat ja panostetut, en voi muuta sanoa, kuin hienoa työtä jälleen kerran.
Menin siis Mycroftilla.
Tunnelma oli todella mahtava. Oli todella mahtavaa tavata harrastajia, jotka olivat tulleet kaukaa ja joita ei täälä päin olevissa kisoissa tapaa. Myös vanhoja tuttuja oli mukava tavata.


Kisat meni omalta osalta hyvin. 60cm luokassa tultiin 2. ja senior luokassa saatiin ruusuke vaikka oltiikin varmaan viimesiä :D
Minulle jäi todella hyvä ja inspiroitunut fiilis :)




tiistai 17. marraskuuta 2015

Tilulilulaa tilari ja pilkukas matkaaja

Aivan liian kauan sitten sain tehtyä pilkukkaan hevosen.
Pian valmistumisen jälkeen eräs ruotsalainen keppihevosharrastaja oli kiinnostunut siitä, hän oli haltioissaan ja pian ostikin tämän täplikkään "Peppi Pitkätossun" hevosen.
Hevonen matkusti ruotsiin ja tytön instagramin perusteella se on saanut paljon rakkautta ja hellyyttä.







Muutama viikko hevosen myynnin jälkeen eräs suomalainen tyttö otti minuun yhteyttä ja tilasi minulta hevosen. En ollut pitkään aikaan tehnyt tilaushevosta. Tilaushevosesta tuli minun mielestäni miellyttävän näköinen ja tilaajakin tuntui pitävän :)
Päälimäisenä jäi hyvä mieli tilaushevosen teosta. Miksipäs ei toiste.







Toivottavasti piditte tekstistä :)